tiistai 18. kesäkuuta 2013

Paluu Moshiin / Return to Moshi











Ensimmäinen kierrätysvaate lähetys on löytänyt tiensä perille ja osa lähetyksestä on nyt viety Kiboshon sairaalaan. Samalla saimme kuulumisia pojan tilanteesta. Hän oli kasvanut pikkuhiljaa ulos painevaatteistaan eikä kierrätysvaatteista ollut löytynyt enää sopivan isokokoista, joten käyttö oli myöhemmässä vaiheessa loppunut. Tämä näkyy kuvissa mm. oikean kainalon voimakkaana kuroutumisena. Muuten arvet näyttävät parantuneen hyvin. Poika ja kaikki muutkin sairaalassa ovat olleet erittäin tyytyväisiä vaatteiden tuomaan apuun vaikka tulos ei meidän silmissämme huippulaatuinen olekaan. 
Flavianasta on tullut äskettäin äiti joten häntä Kiboshossa tuurailee nyt Caroline. Hän on saanut perehdytyksen painevaatteisiin ja ottikin meille pojasta onnistuneesti mittoja uuden sopivan paidan etsimiseksi. Lymedissä on pengottu kaikki kaapin perukatkin ympäri jotta pojalle saataisiin lisää hihallisia paitoja käyttöön. Uusista lahjoituksistakin on löytynyt sopivia. Uusi paketti on siis jo lähtökuopissaan!









The first shipment of donated garments is now in Moshi and part of it is in Kibosho. The boy we treated in 2012 came to visit the hospital and we had a change for consultation. The boy had grown out of his garments in some point and hadn’t used any pressure garments ever since. Even though this has caused some contractures on his skin, the boy and everyone else are happy with the result!

Flaviana is now enjoying her maternity leave while Caroline is fulfilling her office. She has been busy with the pressure garments and has taken some measurements from the boy. We have been searching new clothes to proceed boys’ treatment. New shipment is almost ready!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaikka edellinen reissu Tansaniassa oli vielä kesken, niin minulla oli jo kaipuu palata takaisin. Viimeisinä päivinä Moshissa mietin, voisiko lentolippuni jotenkin kadota tai voisiko minulle iskeä esimerkiksi mahatauti, etten voisi lentää. Suunnitelmani eivät olleet kovin järjellisiä, joten kotiin oli palattava. Vaikka kevätlukukauden olen saanut tehdä mieleenpainuvaa työtä toimintaterapeuttina sijaistaen jyväskyläläistä kollegaani vaikeavammaisten lasten parissa, ovat ajatukseni olleet koko ajan Moshissa. Jatkuvasti olen miettinyt, kuinka voisin palata. Säännöllisesti olen ollut yhteydessä Tanzania Volunteersin Hannaan sekä Lymedin Essiin, josko heillä olisi minulle jokin projekti. Keskusteluissa kävi ilmi, että Hanna tarvitsi itselleen assistenttia ja Essi lupasi, että Pieni Apu On Suuri-projektia voisi hyvinkin jatkaa. Joten, eräänä huhtikuisena iltana mennessäni nukkumaan juteltuani jälleen Hannan kanssa tein lopullisen päätöksen, minä lähden takaisin. Edelliseltä reissulta minulle jäi olo, että jokin jäi kesken ja että Moshi ja Moshin ihmiset olivat kaupunkina sekä ympäristönä sellaiset, että minun oli siellä hyvä olla. Tanzania Volunteersilla minun oli hyvä olla, se tuntui kodilta. 

Toukokuun aikana löysin itselleni alivuokralaiset, varasin lentoliput ja nyt en malttaisi odottaa, että viimeiset kaksi ja puoli kuukautta kuluisivat. Elokuun lopulla palaan ”kotiin”, jossa kuulostaa siltä, että tuloani ja apuani odotetaan. Syksyinen vierailuni tulee kestämään näillä näkymin hieman alle neljä kuukautta. Hanna suunnittelee minulle töitä, jolloin pääsen olemaan apuna Tanzania Volunteersille sekä heidän vapaaehtoisilleen. Uskoakseni minusta on apua ensimmäistä kertaa maailmalla oleville, onhan tämä vapaaehtoistyömatkani ulkomailla jo neljäs. Tiedän, että kaukana kotoa erilaisessa kulttuurissa olemiseen kuuluu ikävää, naurua, itkua, ärsytystä, vihaa, iloa: tunteita laidasta laitaan. Lisäksi Pieni Apu on Suuri-projekti saa avullani jatkoa. Elämän tilanteet muuttuvat myös maailmalla ja kun sekä Kiboshon että Mawensin sairaaloiden fysioterapeuttien elämässä tulee muutoksia. Ainakin Kiboshossa on uusi fysioterapeutti, siellä siis tarvitaan uutta koulutusta painevaatteiden osalta. Niin ja en malta odottaa, että tapaan pojan, jonka painehoidon pääsimme Sannan kanssa aloittamaan matkamme viimeisellä viikolla. Voin vain kuvitella jälleen näkemisen tunteellisuuden ja uskon, että outo tunne tulee olemaan molemmin puolinen. Syksyllä Pieni Apu On Suuri-projekti ei ole päätyöni, mutta tulen antamaan sen ajan, mitä projekti tarvitsee ja päivittelen kuulumisiani niin täällä blogissa kuin facebookissa. 
Terveisin, Anna
   
While the previous trip in Tanzania was still in progress I was already missing to come back. Last days at Moshi I was dreaming and hoping; maybe my plane tickets would somehow get lost or maybe I’d get sick so I wouldn’t have fly. My plans weren´t very rational, so I had to go back home. In the spring semester I did a lot of memorable work as an occupational therapists with children with severe disabilities. Regardless I was in my thoughts all the time at Moshi. I thought about how I could go back. After that I have been in close contact with Tanzania Volunteer`s Hanna and Lymed´s Essi asking if they have some project for me to participate in. After some discussions Hanna told me that she could need an assistant and Essi promised that Pieni Apu On Suuri project could continue. So, one evening in April when I went to bed after talking again with Hanna I made the final decision, I will go back. After previous trip I have had a feeling that something was not completed and that the Moshi town was such a good place to be and the people there were nice to be with. Tanzania Volunteers felt like home. During May I found subtenants for my apartment, I booked tickets and now I cannot wait. Only two and a half months and I can go again.

At the end of August I will come back "home", it sounds like that my assistance is expected. My visit in Moshi will last a little less than four months. Now Hanna is finding me a job in Tanzania Volunteers that I can help them and their many volunteers. I believe that I can help volunteers who are there for the first time because for me this will be my fourth volunteer trip abroad. I know that when you are a volunteer far away from home in a different culture you have all kinds of feelings all over the board – sadness, happiness, tears, irritation or even anger.

Pieni Apu On Suuri project will continue with my help, which is great. I have heard that both physiotherapists from Kibosho and Mawensi have new situations in their life. There is new physiotherapist at least in Kibosho, so there is a need for new training. Oh, and I cannot wait to meet that boy whose pressure treatment we were able to start with Sanna on our last week of our trip. I can only imagine the emotional reunion and I think that it will be a strange feeling on both ends. This autumn the Pieni Apu On Suuri project is not my main job but I'll give the time what it needs and I will update both this blog and the facebook site.
Best regards, Anna