Suuri haave ja odotus täyttyi, kun pääsin kouluttamaan suuren yliopistollisen sairaalan fysioterapeutteja helmikuun viimeisenä päivänä. Tämä on ollut Lymedin toive jo ensimmäisellä koulutusmatkalla, mutta KCMC:n byrokratiasta ja muista asioista johtuen ei ole päässyt aiemmin toteutumaan. Mutta nyt… Jo muutamaa viikkoa aiemmin Tanzania Volunteersin Hanna sai yhteyden sairaalan pääfysioterapeuttiin ja tapasimme hänet keskustan kahvilassa. Kahvittelun aikana Hanna kertoili mahdollisista yhteistyökuvioista ja Dr. Temu kuunteli sekä kertoi omia näkemyksiään yhteistyön aloittamisesta. Jo tuolloin oli mukava kuulla, että ainakaan Dr. Temulle painevaatteet eivät olleet aivan uusi käsite. Sovimme olevamme pian yhteyksissä sopiaksemme koulutusiltapäivän.
Muutaman viikon kuluttua Dr. Temu oli yhteydessä ja sovimme tapaamisesta sairaalan muiden fysioterapeuttien kanssa. Sairaalalle meno jännitti, koska emme tienneet yhtään, minkälainen tilaisuus meitä Hannan kanssa odotti. Oliko vastassa koko sairaalan henkilökunta vaiko vain muutamia fysioterapeutteja… Molemmat olimme valmistelleet omat diaesityksemme, Hanna kertoakseen Tanzania Volunteersista ja minä kertoakseni Lymedistä sekä painevaatteista. No, paikalla oli ”vain” viisi fysioterapeuttia, joten tilaisuus oli aika rento ja intiimi. Emme tarvinneet dioja, vaan ulkomuistista molemmat kerroimme osuutemme. Oli jälleen hieno huomata, kuinka maailman kuntouttajien ajatusmaailma on yhteinen, puhumme yhteistä kuntoutuksen kieltä. Fysioterapeuteilla, kuten aiempana vuonna huomasimme että Mawenzin Katarinalla ja Kiboshon Flavianalla, oli heti käsitys, mistä puhuin. Yksi terapeutti sanoi, että ovat kuulleet painevaatteista, mutta tietoa ei ole ollut tarpeeksi, eikä varsinaisia painevaatteita ole ollut käytössä. Kerroin, että yhteistyön alkaessa Lymed voi alkaa lahjoittamaan Tanzania Volunteersin kautta painevaatteita sairaalalle, kuten olemme tehneet jo kahteen muuhun sairaalaan. Lyhyesti kerroin käyttökohteita ja tiivistetysti, mikä on painevaate. Sovimme uuden tapaamisen parin päivän päähän, jolloin tarkoituksena oli kouluttaa niin osaston fysioterapeutit kuin samalla tontilla opiskelevat kolmannen ja neljännen vuoden fysioterapeuttiopiskelijat.
Hyvillä ja samalla jännittynein mielin palasin kotiin, otin pikayhteyden Suomeen Lymedin Essille ja Teijalle saadakseni lisää tietoa ja varmistusta omille tiedoilleni. Valmistelin diashown loppuun ja olin parin päivän päästä takaisin KCMC:ssä ja jännitti kovasti, onneksi Hanna oli henkisenä tukena. Paikalla selvisi, että kukaan ei oikein tiennyt meidän tulosta ja Dr. Temukin oli joutunut kokoukseen. Yliopiston opettajien kanssa sovimme, että tulemme viikon päästä uudelleen ja he lupasivat, että silloin kaikki ovat tietoisia tulostamme. J
Viikon päästä menimme uudelleen, ja taas jännitti. Nyt jopa enemmän, kun oli tilanteessa uudelleen. Paikalla ei ollut yhtään opiskelijaa eikä valmista fysioterapeuttia, joten mietitytti, että mitä nyt tapahtuu. Dr. Temu oli meitä onneksi vastassa ja hän kertoi, että aikataulu on hieman myöhässä, mutta voimme mennä jo valmistelemaan ja laittamaan kaiken valmiiksi. Esitys oli siis onnistumassa toteutua. Pian paikalle alkoi hiljaa hiipiä opiskelijoita ja lopulta heitä oli paikalla reilu 40. Harmiksemme yhtään valmista sairaalassa työskentelevää fysioterapeuttia ei paikalle saapunut Dr. Temun lisäksi. Opiskelijoilla ei ollut kovinkaan tietoa painevaatteista, yksi kertoi kuulleensa. Kerroin siis perusfaktoja, mikä on Lymed, mikä on painevaate, mihin sitä käytetään, miten sitä käytetään, kuinka otetaan mitat ja kuinka vaate puetaan. Näin kun ensimmäistä kertaa pidin englanniksi luentoa suurelle yleisölle, niin täytyy myöntää että jännitti aika kovasti. Uskon, että opiskelijat ovat nyt hieman viisaampia aiheesta. Ainakin se yksi nainen, joka esitti kysymyksiä, oli hoksannut idean, koska hän kysyi muutaman potilasesimerkin, että voisiko heille käyttää – ja kyllä voi.
Koulutuksen jälkeen lahjoitimme sairaalalle ensimmäisen erän, ison pahvilaatikollisen, painevaatteita. Toivon suuresti, että ne tulevat käyttöön. Nyt olemme sopineet, että kun sairaalalle tulee potilas, jonka voisivat arvella hyötyvän painevaatteesta, soittavat minulle ja voin vielä käytännössä opastaa oikeanlaisen painevaatteen löytämisessä ja painevaatteen pukemisessa. Mutta, yhteistyö KCMC:n kanssa on aloitettu ja Lymed valtaa yhä enemmän myös Moshia…
A dream of mine came true when I got to train the physiotherapists of a large university hospital on the last day of February. This was one of Lymed’s goals even on the first trip here but due to KCMC bureaucracy, let alone other things, it took its time. But now! Few weeks before Hanna, from Tanzania Volunteers, was able to connect with the head physiotherapist and we met in a coffee shop downtown. During coffee Hanna talked about possible cooperation and Dr. Temu listened and suggested his views. It was nice to hear that Dr. Temu had heard about pressure garments before. We agreed to be in touch to set the date for the training.
After few weeks we got a call from Dr. Temu and we scheduled a meeting with other physiotherapists. I was nervous going to the hospital because Hanna and I knew nothing about what would happen. Would there be the entire hospital or a couple of people..? We both had slideshows prepared, Hanna from Tanzania Volunteers and me from Lymed and pressure garments. Well, there were only five therapists present so it was relaxed and cozy. We didn’t need the slides but told our stories by heart. It was yet again great to see that the ideology of the physiotherapists are always the same and we speak the same language. The physiotherapists, like last year Katarina in Mawenzi and Flaviana in Kibosho, knew instantly what I was talking about. One said that they have heard about pressure garments but there wasn’t enough information on them. And that they do not have any in use. I told that when the cooperation starts, Lymed can donate garments through Tanzania Volunteers to the hospital. The same we have now done in two other hospitals. I told about the applications and the garments in short. We agreed to meet again in couple of days to train the physiotherapists along with the third and fourth year physiotherapy students.
With excitement and glee I returned home and immediately contacted Lymed’s Teija and Essi to have more information and confirmation on my own thoughts. I finished the slideshow and before I knew it, I was back in KCMC feeling nervous again. Luckily Hanna was there to back me up. By the time we got there we found out that almost no-one knew we were coming and even Dr. Temu was called to a meeting. We agreed to try again in a week and the university teachers said that they will make sure that everyone knows.
A week later, I was nervous again. Now even more than before! There wasn’t a soul to be found, what on earth was happening? Dr. Temu was there to greet us and let us know that they’re running late on their schedule but we can already set up. That meant that this might really happen. Soon enough students came pouring in and in the end there was 40 persons present. No other physiotherapist, besides Dr. Temu, was able to attend. The students did not have much information on pressure garments, one had heard of them before. I laid down the basic facts: what is Lymed, what is a pressure garment, how and when to use it, how to measure it and how to dress it. I was nervous to give my first English lecture for a big crowd. I believe though that the students are much wiser on pressure treatment. There was one woman who really got the idea – asking patient cases and usages!
After the training we donated the first batch of pressure garments – a big box of them! I really hope they go into good use. Now we have agreed that when the hospital receives a patient that might be eligible for pressure garments, they call me and we will go over the fact in practice! Now the cooperation has begun with KCMC and Lymed is starting to take over Moshi, slowly but surely…
After few weeks we got a call from Dr. Temu and we scheduled a meeting with other physiotherapists. I was nervous going to the hospital because Hanna and I knew nothing about what would happen. Would there be the entire hospital or a couple of people..? We both had slideshows prepared, Hanna from Tanzania Volunteers and me from Lymed and pressure garments. Well, there were only five therapists present so it was relaxed and cozy. We didn’t need the slides but told our stories by heart. It was yet again great to see that the ideology of the physiotherapists are always the same and we speak the same language. The physiotherapists, like last year Katarina in Mawenzi and Flaviana in Kibosho, knew instantly what I was talking about. One said that they have heard about pressure garments but there wasn’t enough information on them. And that they do not have any in use. I told that when the cooperation starts, Lymed can donate garments through Tanzania Volunteers to the hospital. The same we have now done in two other hospitals. I told about the applications and the garments in short. We agreed to meet again in couple of days to train the physiotherapists along with the third and fourth year physiotherapy students.
With excitement and glee I returned home and immediately contacted Lymed’s Teija and Essi to have more information and confirmation on my own thoughts. I finished the slideshow and before I knew it, I was back in KCMC feeling nervous again. Luckily Hanna was there to back me up. By the time we got there we found out that almost no-one knew we were coming and even Dr. Temu was called to a meeting. We agreed to try again in a week and the university teachers said that they will make sure that everyone knows.
A week later, I was nervous again. Now even more than before! There wasn’t a soul to be found, what on earth was happening? Dr. Temu was there to greet us and let us know that they’re running late on their schedule but we can already set up. That meant that this might really happen. Soon enough students came pouring in and in the end there was 40 persons present. No other physiotherapist, besides Dr. Temu, was able to attend. The students did not have much information on pressure garments, one had heard of them before. I laid down the basic facts: what is Lymed, what is a pressure garment, how and when to use it, how to measure it and how to dress it. I was nervous to give my first English lecture for a big crowd. I believe though that the students are much wiser on pressure treatment. There was one woman who really got the idea – asking patient cases and usages!
After the training we donated the first batch of pressure garments – a big box of them! I really hope they go into good use. Now we have agreed that when the hospital receives a patient that might be eligible for pressure garments, they call me and we will go over the fact in practice! Now the cooperation has begun with KCMC and Lymed is starting to take over Moshi, slowly but surely…
